Timo-Ala-Vainio-310 Timo Ala-Vainio
Pastori Savonlinnan helluntaiseurakunta

Mittausvaiheessa

01/04/2014 - Timo Ala-Vainio

Olimme perheenä viettäneet mukavan loman Eilatissa. Lähtöselvityksestä päästyämme istahdimme odottamaan koneen lähtöä. Olin nukkunut katkonaisesti edellisyön, syönyt aamulla huonosti, jännittänyt matkustamista ja hikoillut jonoissa, joten tarvitsin kipeästi virkistystä. Ehdotin, että menisimme syömään lentoaseman pienehköön ravintolaan.

Tiskin takana nuori tyttö odotti tilaustamme. Päätimme tilata ranskalaisia perunoita, kylmiä juomia ja kahvia. Vaikka ranskanperuna-altaassa oli riittävästi perunoita meille, tyttö kyseli keittiöstä tuoreempia. Kun niitä ei ollut, hän pahoitteli, että joutui myymään meille vanhoja perunoita. Mutustaessani maukkaita ranskalaisia ihmettelin tytön ystävällistä käyttäytymistä. Aloitimme lentomatkamme hyvillä mielin.

Seuraavana päivänä istuin GLS-seminaarissa kuuntelemassa Patrick Lencionia. Hän kuljetti meidät puheessaan lentoaseman hampurilaisravintolaan, jossa työntekijä ei ymmärtänyt työnsä merkitystä. Minä siirryin mielikuvissani Ovdan lentoasemalle, jossa työntekijä ymmärsi työnsä merkityksen. Tai ainakin toivon hänen ymmärtävän, millaisen palveluksen hän tekee asiakkaille.

Innostuin Lencionin luennosta. Päätin, että seurakunnassamme jokainen vapaaehtoinen tunnetaan vähintään nimeltä, jokainen vapaaehtoinen ymmärtää, miten arvokasta työtä hän tekee, ja jokainen vapaaehtoinen pystyy mittaamaan onnistumistaan.

Kun seurakuntamme ruokajakelun vapaaehtoistyöntekijät kokoontuivat pikkujouluihinsa, sain pitää puheen. Innostuneena päätin ottaa Lencionin teesit esille ja tunkea ne joulun tapahtumiin. Tulkitsin kuulijoiden ilmeet innostuneiksi ensimmäisten kohtien aikana. Seuraavan päivän ruokajakelussa huomasin tulkinneeni ilmeet aivan oikein. Seurasin vapaaehtoisia ja näin innostunutta tekemistä; ymmärrettiin tekemisen merkitys. Hämmästyin, kun jotkut vapaaehtoiset halusivat tuntea minut nimeltä.

Joulujuhlapuheessa huomasin mitattavuuden olevan vaikeampi pala. Salissa oli kyseleviä ilmeitä. Jopa pettymystä. Vaikka yritin vakuuttaa vapaaehtoisten onnistuneen työssään, ilmeet eivät kirkastuneet.

Täytyy myöntää, etten itsekään oikein tiedä, mitkä mittarit motivoisivat minua työssäni. Pohdin, mitkä mittarit oikeasti kertovat onnistumisista työssäni.

Jeesuksen tuntemisen lisääminen on seurakuntamme perustehtävä. Siksi päätin kokeilla uskovien keskinäinen rakkauden mittaria (Joh. 13). Jeesuksen tuntemisen lisääntymisen pitäisi näkyä keskinäisen rakkauden lisääntymisenä. Mutta miten sitä pitäisi mitata? Ehkä olennaisinta ei ole mitata muiden seurakuntalaisten keskinäistä rakkautta? Ehkä en pääse kannustavaan tulokseen mittaamalla edes omaa rakkauttani muihin uskoviin? Ehkä tärkeintä on mitata Jeesuksen mittaamatonta rakkautta minua kohtaan? Huomaan, että olen mittausvaiheessa.