kauko-vehniainen-310 Kauko Vehniäinen
Joensuun helluntaiseurakunnan johtava pastori

Vetoapua johtajuuteen

01/09/2013 - Kauko Vehniäinen

Urheilussa, muun muassa juoksulajeissa käytetään suoritusten parantamiseksi vetoapua, eli ”jänis” juoksee kovaa vauhtia edessä ja vetää mukaansa muutkin juoksijat. Loppupuolella kisaa vetoapujuoksija hyppää radan sivuun ja muut jatkavat maaliin. Usein tällainen vetoapu vaikuttaa niin paljon, että tulee jopa maailmanennätyksiä. Ihminen on näköjään luotu sellaiseksi, että tarvitaan innoittajia ja kestäviä edelläjuoksijoita. Me kaikki tarvitsemme vetoapua, rohkaisijoita ja kannustajia. GLS-johtajuuskonferenssi on antanut minulle vetoapua seurakunnan johtamistehtäviin. Se, että monet pastorit ja eri alojen vaikuttajat ovat innoittaneet, antaneet työvälineitä ja kertoneet kokemuksistaan, on antanut syvyyttä työhöni.

Erityisesti viime konferenssista Joensuusta jäivät mieleeni pastori Craig Groeschelin sanat: ”On tärkeää, että nuoret johtajat osoittavat kunnioitusta yläpuolellaan oleville. Kunnioitus annetaan, arvostus ansaitaan. Älä delegoi tehtäviä, delegoi auktoriteetti.” Harvardin rauhanneuvotteluohjelman perustaja William Ury opasti käytännönläheisesti neuvottelutaidoista konfliktien ratkaisemisessa: ”Onko kiistely rakentavaa vai tuhoavaa? Käytä objektiivisia periaatteita ja reilua prosessia.” Vaikeassa neuvottelutilanteessa kannattaa ”mennä parvekkeelle”. Sen jälkeen asioiden luonne selkenee ja konflikti voidaan ratkaista. Pastori Bill Hybels piti koskettavan puheen siitä, että paikallisseurakunta on maailman ainoa toivo. ”On eri asia nähdä näky kuin tulla näyn valtaamaksi. Seurakunta voi koko ajan kehittyä vaarallisesti toivonsa menettäneestä ja varovaisen toiveikkaasta tilanteesta ylenpalttisen toiveikkaaksi!”

Seurakunnassamme on vuosien ajan suunniteltu ja toteutettu sektorijohtamisen dynamiikkaa. GLS-konferenssit ovat antaneet reipasta vetoapua nimenomaan tällaiseen johtajuuden rakenteeseen. Erityisesti vuoden 2009 jälkeen olemme johtajistossa kokeneet edistymistä. Se on vaikuttanut koko seurakunnan ilmapiiriin ja kasvuun sekä jäsenistön hyvinvointiin. Kun olin vuonna 2008 Helsingin GLS-konferenssissa, minulla oli hieman ennakkoluuloja. Arvelin, että konferenssi on hyvin liikemiesmäinen amerikkalainen systeemi. Konferenssin aikana tulin kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että kaikkialla maailmassa on samoja lainalaisuuksia, ongelmia ja myös jumalallisia mahdollisuuksia nousta ylös, vahvistua ja kasvaa yli odotusten. Uskon, että GLS on juuri tätä aikaa varten annettua vetoapua monipuoliseen ja dynaamiseen johtajuuteen paikallistasolla.

Vapahtajamme Jeesus Kristus haluaa, että hänen maailmanlaajuinen missionsa saa täyttymyksen. Saamme olla siinä mukana pienenä mutta emme vähäisenä lenkkinä. Pastori, kirjailija John Ortberg totesi: ”Kiistelemme kristinuskosta, sen sijaan että ihmettelisimme Jeesusta.” Hän päättää puheensa haasteeseen: ”Oletko valmis omistautumaan, maksoi mitä maksoi, Jeesukselle ja hänen valtakuntansa laajentuneelle näylle?”