Bill Hybels eläköityy Willow Creek -seurakunnan johtavan pastorin tehtävästä

Bill Hybels ja Willow Creek -seurakunnan johtajat tiedottivat 10. huhtikuuta, että Hybels eläköityy. Samalla hänen vastuunsa Global Leadership Summit (GLS) -konferenssissa siirtyvät seuraajille.

Hybelsin eläköitymisestä on puhuttu jo pitkään. Nyt se tapahtuu puoli vuotta suunniteltua aiemmin. Heather Larson seuraa Hybelsiä seurakunnan johtavana pastorina ja Steve Carter opettavana pastorina viime vuonna tehdyn suunnitelman mukaisesti. Global Leadership Summit -konferenssien uudeksi johtajaksi valittiin jo syksyllä 2017 Tom De Vries.

Hybels halusi varhaistaa eläköitymistään mahdollistaakseen seurakuntansa vanhimmistolle ja johtajille työrauhan. Willow Creek -seurakunnan entisten työntekijöiden ja Bill Hybelsin väliset näkemyserot nopeuttivat ratkaisun tekemistä. Huhtikuun 4. päivänä pidetyssä Willow Creek Associationin (WCA) hallituksen kokouksessa Hybels päätti jättää tehtävänsä hallituksessa. Samalla päätettiin, että Hybels jättää tavanomaisen opetus- ja isännöintivastuun vuoden 2018 GLS-konferenssissa.

Willow Creek Assiociationin hallituksen puheenjohtaja Dick DeVos ja toiminnanjohtaja Tom De Vries mahdollistavat vuonna 2018 ensiluokkaisen konferenssikokemuksen yhdessä kansainvälisen GLS-tiimin kanssa.

Willow Creek Community Church on yksi Yhdysvaltain 10 suurimmasta seurakunnasta. Sen toimintaan osallistuu viikoittain keskimäärin 25 000 ihmistä ja se kokoontuu kahdeksassa eri paikassa Chicagon alueella. Bill Hybels on seurakunnan perustaja. Hän on myös vuonna 1995 perustetun Willow Creek Association –järjestön hallituksen puheenjohtaja. Järjestön tarkoituksena on palvella pastoreita ja johtajia tarjoamalla maailmanluokan johtajuusopetusta ja työkaluja. Willow Creek Association isännöi vuotuista, kaksipäiväistä Global Leadership Summit -konferenssia, jonka jälkeen se tavoittaa videoituna yli 400 000 johtajaa ympäri maailmaa.

Willow Creek Community –seurakunnan missiona on perustamisvuodesta, 1975, lähtien ollut tavoittaa niitä jotka ovat kaukana Jumalasta ja auttaa heitä tulemaan Kristuksen seuraajiksi.