Olen periaatteessa kiltti ihminen. Siis sellainen, joka tekisi mieluiten asioita, jotka eivät ärsyttäisi ketään. Tästä huolimatta joudun toistuvasti omalle epämukavuusalueelleni luotsatessani käsillä olevaa työtä. Helsingin NMKY:n helmassa syntynyt avioliittotyö on kokenut melkoisen organisaatiomuutoksen kuluneen vuoden aikana. Oli luontevaa, että koko maan laajuiseksi paisunut perhetyö eriytetään omaksi yhdistyksekseen, Parempi avioliitto ry:ksi. En olisi silti arvannut, miten paljon valintoja ja erilaisissa neuvottelupöydissä istumista tällaisen rakennemuutoksen toteuttaminen vaatii.

Viime marraskuisen GLS-konferenssin puheista yksi elähdytti minua erityisesti. Bill Hybelsin mukaan johtaja tarvitsee työssään suunnattoman määrän rohkeutta. Usein se, mitä hän joutuu toiminnan luotsaamiseksi toteuttamaan, vaatii toimenpiteitä, jotka herättävät hänessä pelkoa. Miten ihmeessä tavoittaa päämäärä, jonka saavuttaminen näyttää liki mahdottomalta? Moni luopuukin matkalla unelmastaan. Usein vieläpä salaisesti: näin kukaan ei koskaan saa tietää, mikä olisi ollut se mullistava visio, jonka toteuttaminen olisi hyödyttänyt monia. Olkoonpa kyse liikeideasta, uudenlaisen seurakuntakulttuurin luomisesta tai ympäristön huoltamisesta — mistä tahansa, mikä liittyy yksilöllisiin unelmiimme tai siihen, mihin koemme Jumalan meitä haastavan.

Avioliittotyö perustuu vertaisten keskinäiseen tukeen. Se, joka kokee saaneensa apua omaan avioliittoonsa, tahtoo usein auttaa myös muita samojen löytöjen tekemisessä. Pienryhmien ohjaajat ovat avioliittotyön tärkeimmät ihmiset. He saavat tapahtuma toisensa jälkeen olla lähietäisyydeltä todistamassa sitä ihmettä, joka liittyy rikkimenneen korjautumiseen, tiukalle solmulle kieputtuneen avautumiseen tai karille ajautuneen avioliiton kiviltä irrottautumiseen. Olla todistamassa uuden alun ihmettä tilanteessa, jossa kukaan ei jaksanut sitä enää toivoa.

Työn toteutuminen edellyttää sekä turvallisia puitteita että oikeaan aikaan annosteltua rohkeutta. Oma tehtäväni on varmistaa, että nämä rautaisiksi osaajiksi hioutuneet timantit saavat tehdä työnsä otollisissa olosuhteissa, tehtävään valtuutettuina ja koulutettuina. Siinä tarvitaan sekä inhimillistä että jumalallista viisautta. Samoja elementtejä, jotka sisältyvät kaikkeen GLS-työhön: konferenssin aikana tulee selväksi, ettei Jumalan valtakunta ole abstrakti todellisuus, vaan se on havaittavissa arkipäiväisten asioiden sujumisena. Kauneutena, onnena, rauhana.

Hybelsin puhetta kuunnellessani vakuutuin siitä, että maailma olisi monin verroin pehmeämpi paikka, jos mahdollisimman moni meistä uskaltautuisi ulos omalta mukavuusalueeltaan ja ryhtyisi rohkeasti toteuttamaan unelmia, joita ovat jo pitkän aikaa yksikseen kantaneet. Usein se vaatii päästämistä irti jostakin ja tarrautumista toiseen asiaan. Nämä olivat juuri ne sanat, jotka minun täytyi viime marraskuussa kuulla.