Johtamisesta ja esimiehenä olemisesta on matkan varrella karissut pois kaikki hohto, jos sitä nyt koskaan olikaan. Johtaminen on aikamoista tasapainoilua, jossa oma vajavaisuus tulee turhankin tutuksi itselle. Samalla kun on vastuullinen tietyistä tehtäväalueista, on myös hyvä muistaa, että on vastuussa Jumalalle ihmisistä, joiden esimies on. Joskus yrityksen/yhteisön edut ja työntekijän edut ovat ristiriidassa keskenään. Silloin on tehtävä päätöksiä, joista kaikki eivät pidä. Toisaalta on pyrittävä huomioimaan työntekijät niin hyvin kuin mahdollista.

Johtaminen ei ole minusta vain tekniikkaa, jota opitaan kursseilla, seminaareissa ja kirjoista. Kyse on paljon syvällisemmästä asiasta eli sydämen muutoksesta ja omasta sisäistä kasvusta. Sydämen muutos tarkoittaa sitä, että oppii ja kasvaa välittämään alaisistaan, niistäkin joiden kanssa henkilökemiat eivät ole parhaat mahdolliset. Sisäinen kasvu liittyy pitkälti itsetunnon kasvamiseen, ja johtajalle se on erityisen tärkeätä. Omat sielunelämän haavat heijastuvat valitettavasti vuorovaikutukseen muiden kanssa — joskus enemmän, joskus vähemmän. Kukapa ei olisi kuullut johtajista, joilta pitäisi käytöksen perusteella lailla kieltää johtajana oleminen.

Alaisia, joista ei välitä, on vaikea johtaa. Ihminen aistii, välitetäänkö hänestä vai ei. Tosin sekin on mahdollista, että ihminen, jonka itsetunto on heikko, tekee virheellisiä tulkintoja. Silloin esimieheltä vaaditaan tavallista herkempää kykyä osoittaa tukeaan. Johtaja, joka ei tunnista omia heikkouksiaan, ei voi kehittyä, ja johtaja, joka ei halua tuntea omia heikkouksiaan, tulee harvoin niitä tunnistamaankaan, vaikka kävisi joka viikko seminaareissa. Näin on usein tilanteessa, jossa johtajan itsetunto perustuu ammatilliseen pätemiseen. Kritiikin vastaanottaminen on silloin uhka omaa identiteettiä kohtaan. Jos saisin päättää, jokaisen esimiestehtävässä olevan pitäisi saada käydä työajalla työnohjauksessa tai terapiassa.

Kuka tahansa voi oppia johtajuutta, jos haluaa. Se on valmiutta kohdata omat heikkoutensa ja identiteetin perustamista muuhun kuin älyyn. Ei ole helppoa tietää, että muut tunnistavat minun puutteeni tai tekevät joistakin minua koskevista asioista vääriä johtopäätöksiä, koska eivät tunne niihin liittyviä asiakokonaisuuksia. Johtajan täytyy oppia kestämään se, että joku suhtautuu hänen negatiivisesti — kovettamatta silti sydäntään tai vaipumatta itsesääliin. Se on vaikea tie, ja siihen tarvitaan usein valmiutta olla avoimesti haavoittuvainen ja epätäydellinen. Se on tie, jossa tarvitaan vertaistukea ja Jumalan apua. Vertaistuki tarkoittaa esimerkiksi muiden johtajien kertomuksia, joissa he puhuvat omista puutteistaan ja kasvustaan. Näitä kertomuksia tarjoaa GLS-konferenssi. Niissä voi käydä ilman, että itsessä tapahtuu mitään muutosta, mutta niiden kautta voi ajan kanssa tapahtua suuriakin muutoksia. Kyse on asenteesta, jolla konferenssiin lähtee. Jos ei tunne tarvetta kieltää omia puutteitaan ja haluaa oppia tunnistamaan ne, on suuri mahdollisuus kehittyä ja kasvaa johtajana. Kyse on valinnasta.

P.S. Vaikka ei olisi esimies, itsensä johtamisessa pätevät samat asiat. Ilman halua kohdata omat heikkoutensa ja kehittää itsetuntoaan on vaikea olla tyytyväinen itseensä ja työhönsä.