Global Leadership Summit

Seuraava GLS-konferenssi järjestetään pääkaupunkiseudulla 9.11.2024


Yhden päivän konferenssi

Ilmoittautuminen ja puhujat julkaistaan pian








Tommi Mäki, hankintapäällikkö

Pitkäjänteinen palvelutehtävä

17/06/2019 - Tommi Mäki, hankintapäällikkö

Jeff Manion kirjoittaa kirjassaan Unelmoi suuria – ajatus kerrallaan (Päivä 2018, suom. Johanna Hartikainen) pitkäjänteisen työn merkityksestä. Hän nimeää pienin askelin etenemisen muurahaisvoimaksi. Kirja oli ajatuksia herättävä ja poikkeaa paljon valtavirrasta, jossa usein väheksytään hidasta etenemistä. Samaan aikaan, lukemisen ollessa vielä kesken osui silmiini lehtiotsikko Spontaani vapaaehtoisuus lisääntyy, mutta sitoutuneita ja osaavia ihmisiä tarvitaan yhä vapaaehtoistyössä (Ilkka 15.5.2019). Juttu kertoo Terence Samin vapaaehtoistyöstä sopimuspalokunnassa, Suomen Punaisessa Ristissä ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) etsintätyössä.

Meillä on siis haasteena sekä johtaminen että sitoutuminen. Sitoutuminen tarkoittaa usein johdettavana olemista. Johtaminen taas vaatii organisoimista. Kaikki eivät voi olla johtajia — ainakaan samaan aikaan. Tärkeää olisikin, ettei mikään pesti (partiosanastoa käyttääkseni) olisi loputtoman tuntuinen, vaan työhön voisi sitoutua luottaen myös siihen, että vastuusta voi vapautua — sekä johtamisen että johdettavana olemisen vastuusta.

GLS (Global Leadership Summit -konferenssi) tarjoaa laadukasta, kristilliseen arvopohjaan perustuvaa johtajuuskoulutusta. Se soveltuu hyvin esimerkiksi seurakuntien työntekijöiden ja vastuullisten kouluttautumiseen tärkeässä johtamistehtävässään. Seurakunnissa on ajauduttu tilanteeseen, jossa johtamisopetusta annetaan paljon puheissa ja tilaisuuksissa, vaikka samaan aikaan kaivataan raamatunopetusta ja maailmanluokan johtamiskoulutus jää hyödyntämättä. Kannustan seurakuntien ja erilaisten yhdistysten päättäjiä ottamaan asian kehityskohteeksi ja hyödyntämään tätä laadukasta opetusta tueksi niille, jotka sitä tarvitsevat. Toisaalta seurakuntien tilaisuuksissa on hyvä keskittyä ydinasiaan: ei johtamisvalmennukseen vaan raamatunopetukseen.

Yksi Raamatun esikuva sitkeästä ja sitoutuneesta johtajasta on Joosef. Kaivossa, vankilassa ja vieraassa maassa hän säilytti kiintopisteensä. Vuosia kestäneiden vaiheiden jälkeen hän sai lopulta kunniakkaan tehtävän: Egyptin kansan pelastamisen nälänhädältä. Tehtävä ei tullut pyrkimysten tai kunnianhimon kautta, eikä se varmasti ollut helppo. Joosef ei tinkinyt periaatteistaan haastavina aikoina eikä edennyt oman urasuunnitelman mukaisesti. Hän oli uskollinen, periaatteellinen ja sitkeä — kaikki ominaisuuksia, joita nykyisessä nopeiden voittojen ajassa ei arvosteta. Hän toimi niin siitä huolimatta, että häntä kohdeltiin väärin. Ensin niin tekivät hänen omat veljensä, myöhemmin hänen työnantajansa — nykykieltä käyttääksemme. Paitsi että Joosef pysyi uskollisena Jumalalle ja työnantajalleen, hän ei myöskään unohtanut perhettään, vaan oli kaikkien vääryyksien jälkeenkin valmis pelastamaan myös aiemmin murhaa yrittäneet veljensä.

Johtaminen on palvelutehtävä. On aika nostaa vuosikymmenten mittaan hyviksi havaitut periaatteet kehältä ytimeen: palveleva asenne, kunnioitus, pitkäjänteisyys ja arvot; unohdetut sanat takaisin nopeatempoisen johtamisen keskiöön.