Yksi viime vuoden GLS:n pidetyimmistä puheista oli Joseph Grennyn Ratkaisevia keskusteluja (Crucial conversations) puhe. Minäkin pidin siitä paljon ja nyökyttelin mielessäni hänen ohjeilleen. On tärkeää innostua puheesta, se auttaa toteuttamaan sitä käytännössäkin.

Tarvetta ratkaiseville ja vaikeille keskusteluille tulee parhaimpienkin ystävien välille ja vielä useammin työyhteisössä. Työyhteisö muodostuu lähes aina ihmisistä, jotka eivät ole ensisijaisesti ystäviä keskenään vaan muodostavat eri osa-alueiden ammattitaitoisen joukkueen. Esimiehet ovat joukkueen johtajia, mutta jokaisen jäsenenkin panos on tärkeä. Erilaiset persoonallisuudet tuovat väriä ja kipinää työpaikalle. Se on usein työpaikan suola mutta samalla haaste.

Oman kokemukseni mukaan väärinkäsitykset aiheuttavat merkittävän osan tilanteista, joiden vuoksi ratkaisevia keskusteluja tarvitaan. Ihmiset tulkitsevat väärin toistensa sanavalintoja, ilmeitä, äänensävyjä ja mielialoja. Paineet ratkaisevien keskustelujen käymiseen kasvavat. Asia on valitettavan helppo jättää hoitamatta tai siirtää epämääräiseen tulevaisuuteen. Grenny korosti puheessaan, että keskusteluja on helpompi käydä, kun ihmiset kohtaavat tavalla, jossa he tietävät olevansa hyväksyttyjä ongelma-alueista huolimatta.

Olen kokenut, että esimiehenä ja tiiminjäsenenä on haasteellista kestää omaa ja toisten epävarmuutta ja heikkouksia. Moni asia liittyy itsetuntoon. Grennyn puhe rohkaisi toimimaan eikä vain pohtimaan. Olen käynyt sen jälkeen monia ”ratkaisevia keskusteluja”. Toiselle osapuolelle ne eivät välttämättä ole olleet ratkaisevia. Hän ei ehkä ole edes tiedostanut, että kyseessä on minun näkökulmastani ratkaiseva keskustelu, joka täytyy käydä.

Ratkaisevaksi keskustelun on tehnyt se, että ilman sitä jokin asia kehittyisi huonoon suuntaan. Se voi liittyä asenteisiin tai konkreettisiin työskentelytapoihin; kyse voi olla työnantajan edusta tai ihmisten hyvinvoinnista. Usein nämä liittyvät toisiinsa.

Kun huomaa, että jokin asia kaivelee mieltä, se on merkki siitä, että on aika käydä keskustelu. Se tarkoittaa käytännössä usein menemistä omalle epämukavuusalueelle. Tärkeää eivät ole vain sanat vaan myös tapa sanoa ne. Mitä enemmän keskusteluja käy, sitä helpommaksi se tulee. Käsittelemättömät ongelmat voivat muuttua salakavalasti kielteisiksi asenteiksi toisia kohtaan ja turhautumiseksi omaa työtä kohtaan. Silloin ei välttämättä tajua, että syynä on se, ettei ole käynyt ratkaisevia keskusteluja jonkun tai joidenkin kanssa. Mitä enemmän näkee toisen osapuolen olevan ihminen eikä ”vain” työntekijä, sitä helpompaa on suhtautua keskusteluun oikealla sydämen asenteella.

Jos on tottunut välttelemään ratkaisevia keskusteluja, aloittaminen on hieman raskasta mutta silti palkitsevaa. Jos taas on tottunut käymään ratkaisevia keskusteluja mutta ei ole osannut suhtautua toiseen lempeästi, on aika tutkistella itseään ja miettiä, johtuuko oma kovuus epävarmuudesta vai jostakin muusta.

Ratkaisevien keskustelujen vältteleminen on vastuun pakoilemista. Työyhteisölle, jossa ei keskustella vaikeista asioita, käy huonosti. Siinä häviävät kaikki, niin työnantaja kuin työntekijätkin. Muutos tässä asiassa voi olla vaikea, ja ensimmäinen askel on raskain, mutta se kannattaa ottaa. Ratkaisevia keskusteluja ei ole varaa vältellä.