Sana ”vallankumous” tuo usein mieleen Delacroix’n maalauksen ”Vapaus johtaa kansaa”. Tuossa Ranskan vallankumouksen ikoniksi muodostuneessa maalauksessa nainen pitelee kädessään Ranskan lippua sotatantereella.

Aseettoman vallankumouksen symboli on Mahatma Gandhin suuri suolamarssi, jolla hän vastusti Ison-Britannian siirtomaavallan suolaveroa marsittamalla 60 000 intialaista kävellen Intian valtameren rannalle hakemaan suolaa. Marssi oli vastaus brittien hallitsemaan suolakauppaan.

Kummassakaan kuvassa ei vielä suoraan paljastu, mikä on johtamisen vallankumouksen ydin.

Muutoksesta vallankumoukseen

GLS-konferenssi on vuosien aikana puhunut paljon johtajuuden muutoksesta eri näkökulmista: loistavia opetuksia ihmisiltä, jotka ovat elämässään saaneet paljon aikaan. Olen silti alkanut pohtia, onko vauhtimme liian hidas. Pitäisikö siirtyä muutoksesta puhumisesta johtamisen vallankumoukseen?

Olen kuullut yhdeksän viime vuoden aikana valmennusyrityksemme asiakkailta satoja tarinoita johtamisesta Suomessa ja Euroopassa. Tulokset voidaan jakaa karkeasti kahteen erilaiseen joukkoon: niihin, jotka muuttuivat, ja niihin, jotka jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin.

Ne, joiden johtamisessa tapahtui selkeä muutos, alkoivat johtaa omaa vallankumoustaan. Tässä vallankumouksessa ihmisen sisällä oleva arvomaailma joutuu ristiriitaan ulkoisen maailman kanssa niin voimakkaasti, että jos ulkoinen maailma ei muutu, ainoa vaihtoehto on muuttaa ympäristöä. Näin papista saattoi tulla yrittäjä tai yrittäjästä pappi.

Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?

Alkaako säätäminen, mikrojohtaminen, palvelu vai vallankumous? Kun Jeesus tuli paikalle, esiin tuli hänen johtajuutensa kova ydin: vahvat elämää muuttavat arvot, jotka joutuivat jatkuvaan ristiriitaan ympäröivän todellisuuden kanssa. Asemalla, koulutuksella, taloudellisella tilanteella tai vaikutusvaltaisilla ihmissuhteilla ei ollut mitään tekemistä hänen johtamisfilosofiansa kanssa. Hänelle tuskin tarjottaisiin ainuttakaan yritysjohtajan tai pastorin paikkaa meidän aikanamme.

Johtamisen vallankumouksesta seuraa paitsi johtajan muuttuminen myös vallan ja vastuun siirtyminen yksilöille yhdessä löydettyjen arvojen kautta. Näin syntyi kristinusko. Johtamisen vallankumous vie meidät parhaimmillaan lähemmäksi todellista kutsumustamme ja identiteettiämme. Toinen ääripää vie meidät luopumaan arvoistamme: alamme joustaa silloin kun ei pitäisi, myydä silloin kun ei pitäisi — arvojamme.

Vallankumouksella on aina hintansa: unettomia öitä, kärsimystä, ristiriitoja ja samanaikaisesti Jumalan läsnäoloa. Olen käynyt elämäni aikana läpi useamman vallankumouksen valitsemieni arvojen vuoksi. Se on maksanut työpaikkoja, taloudellisia menetyksiä, hävittyjä kilpailuja yritysmaailmassa tai maineen menetystä seurakunnassa.

Myönteiset seikat ovat silti ylivertaisesti painavampia. Itselle selkiytyneet arvot, missio, jonka puolesta elää ja kuolla, jäsentynyt elämäntarkoitus ja hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Bonuksena on suurempi riippuvuus Jumalasta.

Mitä sinä tekisit, jos et pelkäisi?

Budapestin terrorimuseo on konkreettinen esimerkki tilanteesta, jossa kristityt eivät johtaneet aktiivisesti. Seurauksena olivat natsien ja kommunistien hirmuteot. Aikamme henkinen ilmapiiri yrittää ajaa sisään suvaitsevaisuutta tavalla, jossa vuoropuhelu katkaistaan, jos puhuja ei ole samaa mieltä median luoman ajattelun kanssa. Pelko on alkanut hiipiä kristittyjen elämään.

Se, joka on sisälläsi, on suurempi kuin se, joka on tässä maailmassa.

Millaista vallankumousta sinä johdat?