On sanottu että vapaaehtoisorganisaation johtaminen on maailman vaikein johtamistehtävä. Iso osa seurakunnan toiminnasta nojaa vapaaehtoisiin. Ehkä juuri siksi seurakunnissa tuskaillaan johtamiskysymysten kanssa. Vapaaehtoisten johtamiseen ei useinkaan riitä vain yksi johtamistapa, vaan on osattava kohdata ihmisiä monin eri tavoin. Myös seurakunnan perustajan, Jeesuksen, toiminta perustui vapaaehtoisuuteen. Alkuseurakunta syntyi vapaaehtoisuuden pohjalle (Ap. t. 2:42–).

Kuuntelin Bill Hybelsin puhetta vapaaehtoisista lähes 20 vuotta sitten Ruotsissa. Puhe jäi lähtemättömästi mieleeni. Hybels totesi, että meidän tulee pelastaa ihmisiä heidän normaalista elämänrytmistään: TV:n äärestä, rahan tienaamisesta ja nukkumisesta. Jos elämä pyörii näiden kolmen asian ympärillä (voisi lisätä vielä syömisen) arjen oravanpyörässä, ei varmaan haittaisi jos elämässä olisi muutakin merkityksellistä.

Vapaaehtoisuus alkaa siitä, että ihmisessä syntyy halu palvella (1). Palveleminen lähtee aina vastuunkantajista ja heidän asenteestaan. Palvelemista voi oppia ja opettaa — se myös palkitsee, kun palvelija huomaa, minkälainen muutosvaikutus palvelemisella on. Vapaaehtoinen palveleminen on aina ilmaista, pakkoa ei ole.

Toiseksi: meidän tulee löytää hengelliset lahjamme (2). Luontaisista lahjoista saattaa Jumalan armosta tulla myös hengellisiä lahjoja. Silloin lahjoilla on myös erityinen siunaus, joka rakentaa Jumalan valtakuntaa ja seurakunnallista yhteisöllisyyttä.

Kolmanneksi: meidän tulee tietää vapaaehtoisten rajallisuus (3). Vaikka heitä tarvitaankin kipeästi, heitä ei saa rasittaa liikaa. Sopivaa haastetta saa aina olla, jotta kukaan ei koe olevansa tarpeeton vapaaehtoisten joukossa. Vapaaehtoinen kuitenkin reagoi voimakkaasti, jos häntä hyväksikäytetään, jos häntä ei arvosteta eikä neuvota tai jos hänen ei anneta mukautua.

Neljänneksi: vapaaehtoisten tulee kokea yhteisöllisyyttä (4). Seurakunnissa yhteisöllisyys ei useinkaan löydy kirkonpenkistä vaan erilaisista ryhmistä ja tiimeistä. Yhteisen tekemisen ja kommunikoinnin kautta syntyy tiimejä. Voidakseen hyvin vapaaehtoisen on koettava onnistumisen iloa. Jos hän toimii yksin, hän on suuremmassa vaarassa epäonnistua. Jos ryhmässä onnistuu tai epäonnistuu, voi sanoa: ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja jaettu suru on vain puoli surua.”

Viimeiseksi: vapaaehtoisen teoilla on merkitystä iankaikkisuudessa (5). Jokaisesta tuntuu joskus siltä, että se mitä teemme, on jotenkin hullua tai järjetöntä. Työn myönteinen tulos ei aina näy missään. Siksi vapaaehtoiseltakin vaaditaan uskoa ja uskollisuutta. Saattaa olla, että joskus hedelmät näkyvät vasta iankaikkisuudessa. Palkkatyössä odotetaan aina tuloksia, mutta vapaaehtoistyössä niitä ei aina saada eikä niitä voida vaatia. Koska vapaaehtoinen ei saa maksua palvelemisestaan, hänet pitää palkita muulla tavoin.

Kun kysyttiin 16–24-vuotiailta brittinuorilta, mitä he haluavat vapaaehtoisuudesta, he vastasivat seuraavasti (Gaskin 2003):
• Joustavuutta – Joustavat työajat: toiset ohjaavat heidän elämäänsä, ja siksi vapaaehtoistyössä tulee olla valinnan ja spontaanisuuden mahdollisuus.
• Sen tulee olla normaalia – Enemmän myönteisiä mielikuvia, jotta se kuulostaa normaalilta tai ”coolilta”. Ryhmäpainostus estää erityisesti nuoria poikia lähtemästä vapaaehtoistyöhön.
• Helppopääsyinen – Monet eivät tiedä, miten voi päästä vapaaehtoiseksi. Siksi tarvitaan enemmän tietoa ja rohkaisua (paikkoja, joista löytää tietoa).
• Kokemuksia – Nuoret haluavat merkityksellisiä ja mielenkiintoisia kokemuksia. He haluavat mahdollisuuksia oppia uusia kykyjä/taitoja. He haluavat myös haasteita ja mahdollisuuden kokeilla eri ammatteja ja siten saada työkokemusta.
• Yllykkeitä – Pienet houkutteet saavat nuoret osallistumaan. Palkitseminen pitää heidät toiminnassa mukana. Suositus tai pätevyyden saaminen tekee heidän työstään merkityksellistä. Täysimääräisten kulukorvausten saaminen on yleensä köyhille nuorille tärkeää.
• Vaihtelua – Nuoret eivät sitoudu pitkäksi aikaa, joten tarvitaan vaihtelua sitoutumisen ja vastuun määrässä sekä toimintojen tyyleissä.
• Hyvä organisaatio – Tehokas ja samalla epävirallinen organisaatio on nuorille tärkeä. Se on rento, lämminhenkinen, arvostava ja palkitseva. Organisaatio antaa ohjausta ja tukea mutta ei ole liian organisoiva ja valvova; apua on tarjolla, kun sitä tarvitaan.
• Naurua – Vapaaehtoisuuden tulee olla nuorille mukavaa, jopa hauskaa.

Kaksi hyvän vapaaehtoisorganisaation arvoa tunnetaan kansainvälisesti nimellä ”fun and good food”, ’hupia ja hyvää ruokaa’.